perjantai 25. joulukuuta 2015

Joululahjoja

Tänä(kin) vuonna olen tehnyt itse muutamia joululahjoja. Mielelläni tekisin enemmänkin, mutta aikapula taitaa olla ikuinen ongelma. Yhdet joululahjasukat lupasin tehdä joulun jälkeen ja lähettää postissa, mutta jotain on valmistunutkin.

Neuloin anopille kirjoneulesukat joululahjaksi lähes 20 vuotta sitten. Loppukesästä bongasin hänen jaloistaan nuo sukat, moneen kertaan paikattuina. Ovat kuulemma ihan parhaat sukat.




Oli siis todellakin aika tehdä anopille joululahjaksi uudet sukat. Etsiskelin mallia pitkään ja tämä malli löytyi Novitan tuoreimmasta sukkalehdestä. Koska seiskaveikkaa löytyy varastoista useissa väreissä ja entisetkin hyvin palvelleet sukat olivat sitä lankamerkkiä, päätin kaivella sopivat sävyt lankalaareistani. Työn edetessä harmittelin, että olisi pitänyt valita toisistaan enemmän poikkeavat värit jotta kuvio näkyisi paremmin.


Ystävänpäivä-sukat

Lanka: Novita 7 veljestä
Kulutus: 174 g
Puikko: 3,5 mm pyöröpuikko
Malli: Ystävänpäivä, Novitan sukkalehti 2015


Oma äitini ihaili venyviä rannekoruja taannoin etelänlomalla, joten hän sai pari sellaista. Nämä sopisivat erityisen hyvin ruskettuneelle iholle, joten toivotaan aurinkoista kesää jos ei satu uusia lomareissuja lähikuukausille.


Löysin kivan ohjeen kuvassa olevan lahjarasian taittelemiseen Yhteishyvän nettisivuilta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti